Rotu

Ukko Jouluna 2010

Rotumääritelmä Alaskanmalamuutti yhdistyksen sivuilla. Alman sivuilta löytyy myös paljon muuta hyvää ja tarpeellista tietoa rodusta.

Omia mietteitä rodusta

Alaskanmalamuutti on arktinen vetokoira. Se ei mielestäni ole koskaan pelkästään sohvalla asustava seurakoira. Malamuutti tarvitsee tekemistä ja vetäminen kuuluu luonnostaan rodunomaiseen toimintaan. Kuitenkin myös yhden koiran kanssa voi harrastaa aktiivisesti, koko valjakkoa ei tarvita. Meillä on koirien kanssa vetämisen lisäksi käyty näyttelyissä,  retkeilty monissa paikoissa, harrasteltu tokoilua ja hiukan agilityäkin. Usein vain käy niin, että tähän erilaiseen rotuun ihastuneena lauma hiljalleen vain kasvaa.

Alaskanmalamuutti on alkukantainen rotu, jota ei ole jalostettu kauaksi alkuperäisestä muodostaan. Se on energinen koira, joka mielestäni tarvitsee paljon tekemistä. Kylmyys ei alaskanmalamuuttia pelota, mitä kovempi on  pakkanen, sitä energisempiä ovat ainakin meidän muuttimme. Kesähelteillä koiria taas löytyy vain terassin alta.

Itseäni viehättää malamuutin itsenäisyys. Malamuutti on ystävällinen ihmisille, mutta ei yhden ihmisen koira. Voimakkaan laumavaistonsa takia malamuutti suhtautuu usein torjuvasti muihin koiriin, erityisesti samaa sukupuolta oleviin, minkä vuoksi sen totuttaminen lajitovereidensa seuraan jo pentuna olisi suotavaa. Alaskanmalamuutti tarvitsee selkeän johtajan ihmisestä laumalleeen. Malamuutti viihtyy ulkona, mikä ei kuitenkaan tarkoita yksinäistä koiraa pihan perällä ulvomassa. Lauma, oli se millainen tahansa, on koiralle tärkeä. Ainoa koira tarvitsee vielä enemmän ihmistä kaverikseen.

Älykkäinä koirina ne oppivat nopeasti toimintatavat, myös ne huonot mallit. Herkuilla nämä koirat oppivat temppuja nopeastikin, mutta pelkästä ihmisen miellyttämisen halusta ne eivät temppuile kauaakaan. Meidän Ukkokin on oppinut nopeasti osoittelemaan sormia, kumartelemaan yms. hauskoja temppuja, mutta kun palkat ihmisen kädestä loppuvat, loppuu nopeasti myös temppuilu into. Malamuutti tuntuu helpoti päättelevän ja laskeskelevan oman etunsa.